Ongelma ratkaistu!

Elsa, tuo nuoruuden innolla ja tempperamenttisella luonteella varustettu pikkuinen koira, on tähän asti ollut suoranainen taluttajan painajainen. Pentuna tullessaan sai metsään houkutella herkkujen avulla, mutta vanhetessaan rohkeus, päättäväisyys ja vauhti ovat kasvaneet sellaisiin mittoihin, ettei ulkoiluttajan käsi enää kestä moista venymistä.

Yksin neiti on kuin enkeli; kulkee jalan vieressä, katselee silmiin ja tepsuttelee kuin koulutettu koira konsanaan. Vaan kaiken tuon voi autuaasti unohtaa ulkoiltaessa Diivan kanssa, kuten lähes poikkeuksetta tapahtuu. Ja kun kaupungissa ollaan, irti ei voi pitää kuin aniharvoin. Vauhtipatoutumia pääsee syntymään, valitettavasti.

Tähän asti olen koettanut selviytyä järjettömästä kieli vyön alla -kiskomisesta päättäväisyydellä, kehumisella, kielloilla, nameilla.. ei vaikutusta. Kesällä menetin hermoni ja päätin turvautua järeämpään aseeseen: kuonopantaan. Vaan eipä tullut mitään. Sitä naaman raapimista puskaan, heinikkoon, asfalttiin, aitoihin, seiniin, mihin vain, ei hennonnut herkkä ihminen enää katsella, ja lopulta, kastelukannuonnettomuuden siivittämänä annoin Elsan voittaa 1-0 ja luovuin mokomasta virityksestä.

Aika ajoin on kuitenkin mieleni taas romahtanut miinuksen puolelle kiskomista katsellessa, kättä potiessa ja konsteja keksiessä. Viimeistä edellinen konsti oli whippet-piireissäkin useasti näkemäni hihna massun ympäri -temppu. Ja se toimi. Tosin, sivuvaikutuksena sain ajoittain hassunkurisesti pomppivan tai sivuttain kulkevan koiran. Ja sääliksihän sitä kävi.

Viimeiseen asti vastustin, ihan noin periaatteesta, vedonestovaljaita, joissa hihnat kulkevat kainaloiden ali. Ikävän tuntuista, ajattelin. Tänään kuitenkin nöyrryin pakon edessä kyllästyttyäni käsien venymiseen ja hankalan näköisesti kulkevan pikkukoiran katseluun. Ja kas, ihme tapahtui! Elsa kulki testilenkin hyväntuulisena, iloisesti hölkytellen, vetämättä ja vinossa juoksematta, jopa Diivan kanssa nahistelematta.

Pieni satsaus ja ennakoluulojen unohtaminen ilmeisesti kannatti. Silti mielessä siintävät ne ajat kun mokomista ylimääräisistä vempeleistä on päästy lopulliseti eroon.. Kyllä, saa sitä aina toivoa :)