Talven ihmemaa ja muita päivityksiä

Kirjoittaja on pitänyt taukoa blogin päivityksestä lähes kuukauden. Syinä, tai hyvinä selityksinä nyt ainakin, pidettäkköön muuttoruljanssia sekä pitkää nettipimentoa.

No, eihän tässä kummia ole kerennyt tapahtumaan. Asunto vaihtui kolmannesta kerroksesta maan tasalla olevaan eli koirille on nyt vihdoin piha, kunhan aita saadaan ensin pystyyn.














Kuvassa tytöt uudessa pedissä uudessa kodissa. Elsan kaulan pituus se ei vaan koskaan lakkaa ihmetyttämästä..

Diiva käväisi näyttäytymässä Messarissa, sai hyvän arvostelun kanssa Eri:n ja sijoittui luokkansa neljänneksi. Seuraavan kerran näytellään joko Tampereella tai Lappeenrannassa.

Lumi tuli, ja se jos mikä on saanut riemua aikaan ja vauhtia töppösiin! Nykyisen kodin lähellä on mukavan syrjässä aktiivisimilta liikkujilta ja koirienulkoiluttajilta ihan mukavankokoinen aukea, jossa tytöt ovat päässeet kirmailemaan suurimpia vauhtipatoutumiaan pois. Mukana on muutaman kerran ollut Polski Owczarek Nizinny -tyttö Ilona, joka jää kyllä vauhdissa mutta ei kekseliäisyydessä! Hyvin ovat tyttöjen toimet sujuneet ilman rähinöitä, vaikka wipukat roturasisteina tunnetaankin. Erityisesti Elsa tuntuu pitävän Ilonasta; eikä tunne taida olla vain yksipuolinen :) Papua ei ole voitu joukon jatkeeksi ottaa Diivan juoksujen takia pitkään aikaan :( Ja vieläkin vaan näyttää siltä että odottaa pitää; ei vara venettä kaada.. Diiva kun ei ole koskaan osannut sanoa ei..

Seuraavassa pitkähkö kuvapläjäys tämän päivän lumisista riennoista!



















Ilona huilaa






















Tyttöjen painihetki

















Varo Diiva..





















..Elsa lähestyy uhkaavasti..






















..melkein osuu..




















..vaan refleksit ovat kunnossa..





















..ja jahti voi alkaa!

















Ilonalla on kova homma pysyä vauhdissa mukana!























Ja nujuta pitää..!





















Elsa teki SUUREN löydön!





















Kummasti saa kepistä aihetta riemuun!





















Kenen keppi se itseasiassa onkaan..? Diivakin (!) innostui kyseisestä aarteesta taistelemaan..!
























Ja vielä viimeisenä kuva-arvoitus:

Mitä tässä tapahtuu, mikä tämä on..?

Ongelma ratkaistu!

Elsa, tuo nuoruuden innolla ja tempperamenttisella luonteella varustettu pikkuinen koira, on tähän asti ollut suoranainen taluttajan painajainen. Pentuna tullessaan sai metsään houkutella herkkujen avulla, mutta vanhetessaan rohkeus, päättäväisyys ja vauhti ovat kasvaneet sellaisiin mittoihin, ettei ulkoiluttajan käsi enää kestä moista venymistä.

Yksin neiti on kuin enkeli; kulkee jalan vieressä, katselee silmiin ja tepsuttelee kuin koulutettu koira konsanaan. Vaan kaiken tuon voi autuaasti unohtaa ulkoiltaessa Diivan kanssa, kuten lähes poikkeuksetta tapahtuu. Ja kun kaupungissa ollaan, irti ei voi pitää kuin aniharvoin. Vauhtipatoutumia pääsee syntymään, valitettavasti.

Tähän asti olen koettanut selviytyä järjettömästä kieli vyön alla -kiskomisesta päättäväisyydellä, kehumisella, kielloilla, nameilla.. ei vaikutusta. Kesällä menetin hermoni ja päätin turvautua järeämpään aseeseen: kuonopantaan. Vaan eipä tullut mitään. Sitä naaman raapimista puskaan, heinikkoon, asfalttiin, aitoihin, seiniin, mihin vain, ei hennonnut herkkä ihminen enää katsella, ja lopulta, kastelukannuonnettomuuden siivittämänä annoin Elsan voittaa 1-0 ja luovuin mokomasta virityksestä.

Aika ajoin on kuitenkin mieleni taas romahtanut miinuksen puolelle kiskomista katsellessa, kättä potiessa ja konsteja keksiessä. Viimeistä edellinen konsti oli whippet-piireissäkin useasti näkemäni hihna massun ympäri -temppu. Ja se toimi. Tosin, sivuvaikutuksena sain ajoittain hassunkurisesti pomppivan tai sivuttain kulkevan koiran. Ja sääliksihän sitä kävi.

Viimeiseen asti vastustin, ihan noin periaatteesta, vedonestovaljaita, joissa hihnat kulkevat kainaloiden ali. Ikävän tuntuista, ajattelin. Tänään kuitenkin nöyrryin pakon edessä kyllästyttyäni käsien venymiseen ja hankalan näköisesti kulkevan pikkukoiran katseluun. Ja kas, ihme tapahtui! Elsa kulki testilenkin hyväntuulisena, iloisesti hölkytellen, vetämättä ja vinossa juoksematta, jopa Diivan kanssa nahistelematta.

Pieni satsaus ja ennakoluulojen unohtaminen ilmeisesti kannatti. Silti mielessä siintävät ne ajat kun mokomista ylimääräisistä vempeleistä on päästy lopulliseti eroon.. Kyllä, saa sitä aina toivoa :)