Agiliitoa

Ja agilitypäivä taas tänään.

Diiva on viettänyt viime viikon todellista hiljaiseloa mamman juostessa hevosteluhommissa harva se päivä. Eli juoksentelut, lenkit ja kaikki muu kiva on ollut jäähyllä oikein raskaimman jälkeen. Mutta tänään sitten harjoituksiin. Oli tytöllä intoa, ja minulla naurussa pitelemistä!!! Neiti teki kaiken niin kuin pitikin, hyppi esteitä innolla, syöksyi putkeen kuin ohjus ja kapusi aata ilman pienintäkään epäröintiä. Mutta ohjaa siinä sitten..! Meikäläinen jäi totaalisesti lähtökuoppiin neidin kiitäessä pitkin rataa. Parit hepulitkin koettiin ja nauratettiin vauhdin hurmalla kanssaharrastajia.

Ohjaaja jäikin miettimään, että eikö tuolle koiralle todellakaan löydy sitä välivaihdetta. On vaan käsijarru päällä kulkemista tai sitten täysillä eteen.

Ja kun hetken mietin Diivaa koirana, niin vastaus on aika helppo. Ei löydy. Ja se Diivassa niin hienoa onkin. Kaikki tai ei mitään.

Helsinki International Horse Show

Eilen Käytiin siis Imatran Ratsastajien joukolla kyseistä UPEAA tapahtumaa katsomassa. Koko päivähän reissussa vierähti, mutta kannatti! Suunnattoman hienoja hevosia, taitavia ratsastajia, korkeita esteitä ja paljon nähtävää. Kuvia tuli räpsittyä runsaasti, mutta huonolla menestyksellä. Liian nopeita menijöitä nuo hevoset, ja liian vähän valoa.. Tässä kuitenkin muutama tunnelmapala..

"Riittää kun vain on kaunis!"

Tänään agilityharjoituksissa kuulin kerrassaan ihastuttavan kommentin Diivan ulkonäöstä.

Se meni jotakuinkin niin, että "Voi kun tuo on niin kaunis! Se on kuin patsas. Näyttää ihan siltä että sen voisi vaan laittaa sohvalle ja se olisi siinä koristeena. Kun se on noin nätti, niin eihän sen tarvitse edes tehdä mitään, riittää kun vain on kaunis!"

Niin, sitähän tuo neiti todellakin on, kaunis.


Kuva :Marjo Leinonen

Kinttu kuntoutuu

Kumma se vaan on tuo koiran kyky kuntoutua. Eilen näytti vielä siltä että varsin pahaa jälkeä on tulossa ja että Diivan jalka takuulla tulehtuu.

Tänään kuitenkin näyttää jo hyvältä. Tyttö oli päivällä repinyt laput pois jalastaan ja antanut haavalle ilmakylpyjä. Tutkiskelin jälkeä tarkemmin ja puhtaalta ja hyvältä näyttää. Reikähän siinä on, siitä ei mihinkään pääse, mutta kohtuullisen siisti sellainen.

Nyt odotellaan.

Ja vielä korjaus edelliseen viestiin, tulee raukka sekä äitiinsä että isäänsä. Piia varoitteli jo alun alkaen Tinkan ruotsalaisten sukujuurten merkityksestä haavojen ja arpien määrään tulevaisuudessa. Liekö sama vika Hupi-isänkin puolella :)

Reikä kintussa eli lisää ruhjeita

Ja asialla jälleen Diiva.

Diiva, Elsa, Papu ja Kidi tapasivat jälleen tänään maaseudulla iloisen lystinpidon merkeissä. Rapatessahan tunnetusti roiskuu, ja niin roiskui tälläkin haavaa. Veri.

Rakennustyömaa ei tietysti ole koirien juoksupaikkana se paras mahdollinen, mutta minkäs teet kun neljä parin vuoden ikähaarukan sisään mahtuvaa nuorta sielua pääsee valloilleen eikä sänkipelto vastaa haasteiltaan kutkuttelevan mäkistä, hiekkaista, kuoppaista, esteistä ja tavaraa täynnä olevan työmaan ympäristöä. Eli sinne rakentamisen keskelle juoksemaan siis. Mene niitä siinä sitten pysäyttämään, oman henkensä kaupalla olisi toki voinut yrittää hillitä neljää kuulonsa kadottanutta, laumaantunutta whippet-yksilöä.

Eli osui siis. Mihin, siitä ei tietoa, mutta johonkin terävään oletan. Ja tällainen siitä nyt sitten tuli. Kaunis, eikö..? Oikea etujalka koki kovan kolauksen. Haava oli lopulta vielä isompi kuin aluksi näytti, sillä nahka on reunoilta oikein kivasti irti, lihas vain alla vilkkui. En tiedä olisiko tikkejä tarvinnut, ehkä, mutta kotikonstit päätettiin ottaa kuitenkin avuksi. Puhdistusta, haavasalvaa ja Anitan suosikkia eli Fixomull-stretch -teippiä. Eihän tuo edes jalkaansa onnu, mutta katsellaan huomenna.

Äitiinsä tulee, tyttöparka..!

Eipä mennyt putkeen

Siis Diiva. Tai menihän tuo, mutta ei niin putkeen kuin olisi pitänyt mennä, tai miten olin tottunut että menee. Tai ainakaan niin sutjakkaasti. Hypyistä nyt puhumattakaan. Oli siis agilitypäivä tänään.

Keinu, puomi ja muut "kävelyesteet" menivät mallikkaasti, mutta hyppiminen ja putkeen ryömiminen ei vaan tuntunut sujuvan.

Tyhmä minä. Toisella on mahanalus ruvella ja ruhjeilla ja varmaan lihaksetkin monin paikoin krampissa, ja minä se vain yritän kannustaa ja innostaa! Voi kun te osaisitte koirat rakkaat puhua, niin ei tarvitsisi ajattelemattomuuttaan aina jälkeenpäin harmitella..!

Papun match show -menestys ja Diivan surmanhyppy

Elsa ja Papu vierailivat tänään Lappeenrannassa match showssa, molemmat voittivat hienosti parinsa. Papu pokkasi kuitenkin vielä punaisten pienten pentujen ykkössijan ja sijoitus oli lopulta BIS6. Hienosti käyttäytyvä poika!

Diiva puolestaan osoitti hullunrohkeutta tehdessään surmanhypyn maalla olevalta suurelta kiveltä korkeimmasta kohdasta alamäen suuntaan liukkaalle nurmelle ja savelle, Papun niskaan (kivi on kuvattuna muutama teksti sitten). Alastulo ei ollut ihan paras mahdollinen.. Ei siinä mitään, matka jatkui aivan kuin ei mitään. Kotona kynsienleikkuurupeamassa rupesin sitten katselemaan tarkemmin, ja eihän tuosta nyt täysin vammoitta tyttö kuitenkaan selvinnyt. Jo pitkän aikaa vaivannut mutta sittemmin kuntoutunut nilkka on jälleen kipeä ja kovasti naarmuilla, samoin takajalat. No, naarmuja toki tulee ja menee, mutta aika ilkeän näköiset mustelmat ja turvonneet ruhjeet tulivat mahan alle, kylkiluitten päälle ja sisäreiteen (kuva tosin ei ole paras mahdollinen..). Ihan jo luulin että olisi tyttö iän tullessa viisastunut, mutta ilmeisesti ei. Onneksi ei kuitenkaan käynyt pahemmin..