Siinähän niitä kaksi menee..

..missä yksikin. Vaan eipä menekään. Yksi on aina yksi, yksinäinen, ainokainen, silmäterä, kullannuppu, nuppunen, murunen, pieni aina, suloinen..

Kaksi on kaksi. Yksilöitähän ne on vielä kahdestaankin, kullannuppuja edelleen. Vaan sitten alkaa se konnankoukkujen keksiminen; levitetään vessan roskis ympäri taloa, syödään kome levyä suklaata tai pari pussia leipää, kiipeillään pöydillä, roikutaan verhoissa ja myllätään sänky.

No, meneekö kolme sitten siinä samalla..? Luulisi ettei paljon enää tunnu. No ei se aivan kivutonta ole. Kolmehan on jo sitten lauma, ja laumassa on lauman säännöt.

Mutta mitäs sitten kun laumaan liittyy neljäs? Kyllä, neljä menee jo ihan samalla vaivalla kun ne edellisetkin.

Vaan mistä tämä pohdinta? No siitä, että tässä viimeaikoina on kovasti tullut ajateltua eläinlaumansa kokoa. Kun pihassa asustaa neljä hevosta, kahdesta kolmeen kissaa, ja kolme koiraa, on asialle pakko uhrata jokunen ajatus silloin tällöin. Hevoset nyt tallustelevat tarhoissaan ja kissat tallissa, mutta koirat, ne asuvat luonnollisesti sisällä, meidän ihmisten kanssa. Ja ottavat tilansa.

Ja mitä mahdoin tarkoittaa kun sanoin että NELJÄ menee siinä missä kolmekin, ainakin viimelaskemalta koiria oli vain kolme. No, marjon Neri-pentu kävi syyslomalla kylässä. Siitä se ajatus varmaan lähti. Ja toden totta, kyllä se neljäs meni ihan siinä sivussa. Asiaa olisi kyllä kovasti helpottanut jos kaikki neljä olisivat olleet samaa rotua, paimenkoira whippettien joukossa.. ei aina kovin miellyttävä yhdistelmä.

Neljäs (oma)koira ei nyt kuitenkaan ole suunnitteilla. Ehkä joskus kun asiat asettuvat tasaisesti uomiinsa niin sitten. Nyt tyydyn vain silloin tällöin hoitamaan lauman neljättä jäsentä ja luovuttamaan haikeana mutta onnellisena pennun takaisin omille ihmisilleen hoitopäivien (ja öiden) päätteeksi.