Tulipahan käytyä.
Ilonan ensiesiintyminen meni ihan kohtuullisesti, vaikka turkki ei ollutkaan näyttelykunnossa. Hampaiden näytön kanssa meinasi tulla ongelmia, mutta lopulta tulos oli Avo EH/2. Arvostelu oli Auf Deutsch, joten pikkuisen meni ohi..
Diiva ja Elsa puolestaan olivat molemmat kuin seipään nielleitä. Kumpikaan ei liikkunut mihinkään tai mitenkään. Diivalla oli kaiken lisäksi pieni vekki korvan takana edellisen yön tappelunnujakasta, joten arkoi näyttelyhihnaa. Muuten käyttäytyi varsin kauniisti. Ensiesiintyminen avoimessa luokassa tuotti tuloksen EH/3. Elsa puolestaan meni kehässä aivan lukkoon, uikutti ja ulisi, vaikka kehän ulkopuolella liikkui yksin ilman Diivaa oikein mukavasti. Hampaiden näyttämisestä meinasi tulla totaalinen sota. Tuomari oli todella kiltti, ymmärtäväinen ja kärsivällinen neitokaisen temppuiluille. Tuloksena H.
Seuraavat koitokset ovat vasta joskus heinäkuussa, sitä ennen koitetaan saada Pirholaa asumis- ja muuttokuntoon. Tulossa on vielä Irlannin Cob -poni Irlannista tuossa kahdeksannen päivän tienoilla, joten puuhaa riittää. Kesäkuu rauhoitetaankin kotikonnuille, loppukesästä sitten kierrellään muutamia näyttelyitä.
Tässä vielä Diivan arvostelu, Elsan lappusen olen jo jonnekin kerennyt hukata..
"Erittäin hyvän tyyppinen. Hieman kevyt alaleuka. Hyvä kaula, pysty olkavarsi, rittävät takakulmaukset, hyvä häntä. Saisi liikkua hieman pidemmällä askeleella, liikkuu edestä levästi"
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti