Juoksivat sitten rallia mökin ympäri, huvimajan ali, talon ympäri, kaivolle, pellolle, pihanurmelle.. Ja voi vaan kuvitella miltä näyttivät. Manasin siinä sitten mielessäni (ja ääneenkin) koirien savisuutta ja kyselin lämmintä vettä elikoiden pesuun. No, sitä onneksi oli saunalla saatavilla eilisen saunapäivän ansiosta.
Elsa kuitenkin päätti kieltäytyä pesuhetkestä ja paineli häntä suorana pellon kauimmaiseen nurkkaan. Eihän siinä auttanut kuin perään lähteä. Isä huuteli perään, että pitäisi varoa sitä kaivon luona olevaa parin metrin syvyistä, vettä täynnä olevaa monttua.. Niinpä niin. Neiti karkulainen teki tiukan u-käännöksen ja juoksi minua kohti, yritin pysäyttää mutta väisti ja sujahti sievästi juuri tuohon kyseiseen monttuun. No, tulipahan testatuksi että kyllä, Elsa tosiaan
osaa uida, tai ainakin pysyy pinnalla. Jotenkin. Nenä pinnalla porski sitten pari metriä sujuvaa koiraa montun toiselle laidalle. Hetken luulin kyllä että täytyy hypätä perään, mutta kai se uimataito on eläimillä geeneissä. Kovastihan tuo kakoi noustuaan kuivalle maalle, eli vettä hengessä taisi olla leikin nimi. Eikä välttynyt lopulta edes pesulta. On siinä minulla hienohelmavesilammikoittenkiertäjä, tosissaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti