Ihanaa, viehejuoksua!!!

Siis pitkästä aikaa pääsivät tyttöset pupun perään. Tällä kertaa täällä Imatralla, Tazi-Teamin harjoituksissa. Diiva ampaisi matkaan kuin tykin suusta, kuten aina. Pupu sai myös kyytiä oikein olan takaa ja loppuun asti. Positiivista kommenttiakin tuli runsaasti.

Elsakin pinkoi hyvin. Vähän on vielä hakusessa se, mitä sille nyssäkälle pitää oikein tehdä kun se pysähtyy. Tappaminen oli kuitenkin mielessä, vaikkei niin vahvasti kuin Diivalla, mutta kuitenkin. Koska paikassa jossa täällä harjoituksia pidetään on melko mahdotonta juosta mutkarataa, juostiin suoraa. Se teki Elsalle hyvää, sillä ensimmäisellä vedolla tyttö juoksi perässä mutta koukkasi oikealle, kuin ollakseen varma että sen täytyy kääntyä pian, niin se aina ennenkin on tehnyt! Mutta eipä vaan kääntynyt. Toisella kerralla malttoi Elsakin juosta ennakoimatta. Neiti Pitkäjalka Hontelokoipi on vaan niin hurjaa katsottavaa juostessaan, varsinkin takaapäin..! Näyttää että koipia on kilometri liikaa ja että ne menevät minne sattuu. Toivottavasti kintut ajan kanssa asettuvat..

Myös Papu oli juoksemassa. Ihan eka kerta oli pikkuiselle. Ja kas kas, juoksijahan se sieltä kuoriutui! Ei pienintäkään epäröintiä vieheen perään lähtemisessä, seuraamisessa tai tappamisessa. Hieno poika! Siitä se lähtee. Vielä kun pääsisi joku päivä koittamaan mutkarataa..!

Kahden viikon päästä olisi harjoitukset seuraavan kerran. Silloin on näyttely Helsingissä joten taitaa jäädä väliin. Paitsi jos siellä menee yhtä hyvin kuin tähänkin asti näyttelyissä on mennyt, niin ollaan kotona viimeistään päiväkahviaikaan, silloin voitaisiin vaikka keretäkin juoksemaan.. Kopan pitäisi tulla tulevalla viikolla, sitäkin olisi hinku kokeilemaan.

Ps. Papun omistajan Marjon kanssa tuli puhetta näyttelyistä ja menestyspaineista. Niin, kummasti niitä vaan tulee vaikkei pitäisi.. Kuinkas näin..? Molemmilla oli vähän sama juttu, koiria kehutaan kovasti, eli niiltä tavallaan odotetaan menestystä, vaikka odottaminen onkin kannustusta (suuri kiitos niistä!), niillä on nätit ja menestyneet vanhemmat, saman kasvattajan koirat (tai varsinkin oman hauvelin sisarukset tai puolisellaiset) menestyvät ja napsivat palkintoja, tuovat nimeä ja kunniaa ja sitten oma turrikka menestyy niin ja näin.. Eikä päälle tarvita muuta kuin kanssakilpailijioiden "ystävällinen" kommentti niin.. Koiran syy ei menestymättömyys tietenkään ole, mutta esittäjästä on paljon kiinni. Vai onko..? Hassua, pitkään onkin ollut todella positiivinen mieli näyttelyjen suhteen, mutta toisten hieno menestyminen (ja kaikki onnittelut ja kunnia heille!) jotenkin saa ahdistumaan. No, tämä voi tietysti olla viikonloppumasennustakin, mutta jotenkin nyt vain painaa. Suurella ilolla kuitenkin odotan Helsingin näyttelyä kahden viikon päästä, omat esittämispaineet ovat Diivan kohdalta pois hartioita painamasta (suuren suuret kiitokset siitä Anitalle!) ja Elsan osalta ollaan hakemassa vain kokemusta. Ja kuitenkin, kun se oma kulta vaan on niin kaunis, miksi sitä ei huomata!?!