maanantai 28. heinäkuuta 2008

Match show Joensuussa 27.8. ja eläinlääkärikäynti

Eli eilen näyttäydyttiin taas Match showssa, tällä kertaa Joensuun Öljypisteellä. Menestys jäi tällä kertaa vähäisemmäksi, vaikka molemmat tytöt voittivatkin parinsa. Diivan kanssa sattui kaveriksi Hemmo, joten se kehä oli varsin haasteellinen (tosin Hemmolle eniten :) ) Myöskään Saralla ei ollut paras päivänsä.. No, oppia ja kokemusta ikä kaikki! Kovasti yritettiin myös Jarmoa saada osallistumaan mies ja koira -kilpailuun, mutta eipä tuo rontti osallistunut. Noh, toiste sitten. Irwin ja Hemmo joutuivat lopulta molemmat samaan kehään ja eihän siihen yhdet kädet riittäneet. Sain kunnian esittää Hemmon, ja tulos oli isojen koirien sinisten toinen. Hieno poika ja NIIN helppo esitettävä!

Tänään sitten kuvattiin Elsan häntä. Ja ei tietystikään päivää ilman yllätyksiä. Tyttöä ei tarvinnut rauhoittaa kuvia varten, mikä on kuulemma melko harvinaista. Nätisti oli koko käynnin ajan, vaikka kokonaisuuteen kului liki kaksi tuntia. Mutta siihen yllätykseen siis. Kun itselaittamani teippikääre poistettiin, oli mutka poissa. Lääkäri meinasi ettei kuvata lainkaan kun mitään pattia tai mutkaa ei näy eikä koira ole moksiskaan hännän ronklaamisesta. Itse kuitenkin vaadin kuvia, ja kyllähän ne sitten otettiin. Siinä vaiheessa pienen mutkan saattoi taas silmin havaita.

Eli, otettiin kuva 1, Elsa kyljelleen ja kuva sivusta. Ja kas kas, ei näy murtumaa mutkan kohdalla, jotain outoa kyllä mutta ei murtumaa. Mutta.. nikama 2 hännän päässä on poikki. Jaa, sitäpä en ollut huomannutkaan. Päätettiin ottaa kuva 2. Elsa istumaan ja kuva päältä. Ja kyllä, 2. nikama on poikki edelleen, mutta niin myös nikama 5. Siististi tosin ja paranee varmasti suoraksi, mutta kuitenkin. Lääkäri totesi kuvien tulleen tarpeeseen ja kiitteli sitkeydestä kuvien suhteen ja kehui hyvin hoidettua omatoimista teippausta. Suurta ihmetystä herätti kuitenkin pennun hurja kipukynnys, lääkäri jopa perui puheensa whipettien herkkänahkaisuudesta ja ihmetteli moneen kertaan miksi antaa niin hyvin häntää käsitellä. Hyvä Elsa ja kiitos "hovilääkäri" Minna Kiwa hyvästä hoidosta.

Tänään olisi vielä yksi Match show, saas nähdä mennäänkö..

(kuva J. Martikainen, Diiva ja Hemmo kehässä)

Ei kommentteja: